Gunnarin unelma Topp
Oikeastaan kaikki alkaa siitä, kun Sulvan pieneen kyläkouluun tulee uusi opettaja. Vuosi on 1936 ja opettajan nimi on Gunnar Rosenholm (1912-1999). Rosenholm on palavasti kiinnostunut perinteisestä tavoista ja tottumuksista ja pyytää sen vuoksi oppilaitaan tuomaan vanhoja esineitä kouluun. Rosenholmin unelmana on nimittäin vanhojen esineiden kokoelman – museon – luominen pieneen kylälouluun.
”Ja paljon, paljon on vielä tekemättä. En uskalla edes mainita kaikkea sitä, mistä unelmoin saada Stundarsiin”.
Gunnar Rosenholm, kirje ilman päiväystä.
Joinain aamuina hän saapuu kouluun pölyisenä ja likaisena. Uteliaisuus ja keräilyinto on silloin vienyt hänet omille löytöretkille kyläläisten ullakoille ja ulkorakennuksiin. Kaikissa mökeissä sitä ei aina katsota suopein silmin, ja hän saa jopa porttikiellon joillekin tiloille. Mutta nykyään kun tiedämme hänen keräilyintonsa lopputuloksen – Stundarsin – monet sulvalaiset ovat totta totisesti yhtä mieltä siitä, että nuoren, värikkään, omanlaisen, määrätietoisen ja itsepäisen Gunnar Rosenholmin asettuminen juuri Sulvalle oli siunattu onni.
Rosenholm ei kerännyt vain vanhoja tavaroita. Hän keräsi myös tarinoita ja kertomuksia seudun kansanuskomuksista ja -perinteistä. Ne täyttivät hänen lukemattomat vihkonsa, jotka ovat nyt puhtaaksikirjoitettuina tallessa Pohjanmaan perinnearkistossa. Jos tavaroiden kaivelu joskus herättikin ärtymystä kylällä, Rosenholmin vierailut ja innokas kuuntelu synnytti kylän vanhemmassa väessä myönteistä hämmästelyä ja vaivoin peiteltyä ylpeyttä. Ajatella, että opettaja tuli käymään! Rosenholm oppi haastatteluissaan ymmärtämään ´maalaiselämää´, ja se oli suureksi avuksi Stundarsia rakennettaessa. Hän myös jakoi tietoaa lukuisissa lehtiartikkeleissaan ja kirjoissaan.
Sulvan Museoyhdistys Topp
Mutta palatkaamme koululaisten vanhojen esineiden keruuseen. Se sujui hyvin. Erittäin hyvin. No, jopa niina hyvin, että opettaja Rosenholm kutsui kylääläiset koolle ja esille heille ajatuksensa Solf Museiförening – museoyhdistyksen perustamisesta. Vuosi oli 1938 ja yhdistys kasvoi nopeasti. Yhdistyksessä oli jo vuoden kuluttua 110 jäsentä, ja sen haaveissa ja suunnitelmissa alkoi väikkyä oma Sulva-mökki. Ajatella, jos olisi talo jossa kaikki kauniit esineet voisivat olla näytteillä! Sitten syttyi sota ja tuli totisesti muuta ajateltavaa, mutta vuonna 1947 haaveista tuli totta. Silloin yhdistys avasi uuden Herbackenin museon, ja jo ensimmäisenä päivänä sitä tulvi tutkimaan 220 uteliasta. Mitä se opettaja ja hänen hengenheimolaisensa oikein olivat keksineet? Lehden toimittaja kirjoitti: ”Museossa tuli iloinen olo” ja iloisiamonet olivatkin tuntiessaan unelmansa toteutuvan.
Mutta mikä ilo koskaan ikuisesti kestää… Herrbackenin isäntä tarvitsi tilat jonkin ajan kuluttua omaan käytöönsä, ja museon esineet siirrettiin taas ulkorakennuksiin ja aittoihin. Vielä kun kylään rakennettiin uutta koulua v. 1952 ja räjäytystyöt olivat täydessä vauhdissa, kivenjärkäle lensi juuri siihen ulkorakennusriviin, jossa osaa huolellisesti pakatuista tavaroista säilytettiin. Silloin luovuttaminen kävi jo mielessä. Mutta häpeä sille, joka antaa periksi. Sillä eikös Sulvan kirkon vieressä seissytkin pitäjänmakasiini aivan tyhjillään? Rosenholmin ja oppilaiden esineet siirtyivät jälleen uuteen paikkaan, ja v. 1958 makasiinin ovet avattiin yleisölle. Samalla voitiin ylpeillä, että Sulvalla oli Pohjanmaan ensimmäisiä kunnan tukemia museoita. Stundarsin hyvä yhteistyö Mustasaaren kunnan kanssa ja kunnan tuki ovat jatkuneet kaikkina näinä vuosina, mikä on ollut äärettömän tärkeää alueelle.
”Ja luulen, että selviät tästä. Raskasta voi olla. Mutta muista, että kipu menee ohi ja särky pysyy”.
Gunnar Rosenholm kirjeessä Stundarsin ensimmäiselle toiminnanjohtajalle, Peter Båsk`lle 22.1.1992.
Stundarsin ensimmäinen museorakennus Topp
Museoyhdistys oli jo 1930-luvun lopulla ostanut vanhan vilja-aitan ja siirtänyt sen korkealle Stundarsinmäelle kivenheiton päähän pitäjämakasiinista. Vilja-aitta sai 1960-luvulla seurakseen tuulimyllyn ja myllärintuvan. Näin jälkikäteen voimme nähdä, kuinka 1960-luku oli unelmien ja visioiden aikaa. Rosenholm sai seurakseen Olav Englundin, jolla oli kyky herättää talkoomieltä ja luoda kilpailuhenkeä Sulvan kylien kesken. Oma museo, yhteinen asia, kylän ylpeys alkoi ajatuksena puhutella yhä useampia.
”Aivan kauhistuin, kun annoit ymmärtää, että Stundarsissa alkaa olla tarpeeksi esineitä. Päinvastoin, päinvastoin, päinvastoin”.
Gunnar Rosenholm kirjeessä 3.9.1989.
Rosenholm kuvasi Hufvudstadsbladetin haastattelussa v. 1969 yhteistä visiota sanoin: ” Haluamme luoda Sulvan kotiseutumuseosta jotain vieläkin hienompaa kuin mitä se jo nyt on … museoalueen seuraavassa laajennusvaiheessa kiinnitämme huomiota käsityöläisyyteen”. Unelmana oli 1800-luvun käsityöläiskylän rakentaminen niin asuntoineen kuin verstaineenkin. Kävijälle piti luoda vaikutelma, että talonväki oli aivan hiljan lähtenyt mäkistä ennen vierailijan saapumista. Ja niin ryhdyttiin toimeen.
”Hämmästyttävän nopeasti Stundars kasvaa. Jo nyt se on suomenruotsalainen suurin kotiseutumuseo. Pian koko maan? Vapiskoon Seurasaari??”
Gunnar Rosenholm, kirje ilman päiväystä.
Stundars rf Topp
Jos 1960-luku oli unelmien ja visioiden aikaa, 1970-luku oli toiminnan ja tiiviin talkootyön aikaa. Ahkeran aherruksen ja yhteisten ponnistelujen tuloksena Stundarsiin saatiin 25 uutta museorakennusta maalaispuodista ja postikonttorista navettaan ja ulkorakennuksiin. Vuonna 1973 perustettiin Stundars hembygdsförening – kotiseutuyhdistys, ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Brage Räfsbäck – mies jolle Stundars on suuren kiitoksen velkaa. Räfsbäck uppoutui yhdistyksen puheenjohtajana toimintaan yli kymmenen vuoden ajan koko sielustaan ja sydämestään ja kiitos muun muassa Stundarsin Kalaaseista kuuluu pitkälti hänelle. Stundarsinmäestä Sulvan seurakunnan kanssa solmitun 50 vuoden sopimuksen ansiosta yhdistys viimein koki, että Stundars oli nyt lopillusella paikallaan! Nyt paikkaan voitiin lisätä eloa ja sisältöä.
”Nyt täytyy voimalla alkaa täydentää käsityöläistupiin kuuluvia talousrakennuksia ja ”huusseja”. Sitten vasta kuva käsityöläiskylästä on oikea”.
Gunnar Rosenholmin kirjeessä 3.12.1986
Käsityöläiskylä ja kulttuurikeskus Topp
1980-luku käynnistyi, ja Stundarsin käsityöläiskylän ja kulttuurikeskuksen koordinointiin ja markkinointiin palkattiin suhteellisen pian kokopäiväinen toiminnanjohtaja, Peter Båskista tuli herra Stundars, ja hankkeita suunniteltiin ja rakennuksia pystytettiin yhdessä Rosenholmin kanssa. Lasten- ja nuortentoimintaan panostettiin määrätietoisesti, kielimuureja murrettiin, käsityöläiskilta perustettiin, korjausrakennusneuvonta aloitettiin ja kaksikielinen lastenteatteri syntyi. Vasarointia ja naulaamista kuului kaiken aikaa ja joka puolelta Stundarsia.
”Kyllä Stundars on ”huippumuseo”. Mutta älkää unohtako, että teidän tulee ottaa Luostarinmäen päänahka”.
Gunnar Rosenholm kirjeessä 3.10.1986
Mitä herra Rosenholm oikeastaan näki mielessään Stundarsia ajatellessaan? Näkiköhän mökit, ihmiset, kirmailevat lapset, japanilaiset turistit, höyryävän klimppisopan ja kuuluistat hillopossut? Osasiko hän luokkahoneessaan kuvitella tervan tuoksua, heinäparvelta kuuluvaa iloista naurua, kimaltelevia saippuakuplia, tunnemallisia taidenäyttelyjen avajaisia tai suosittuja markkinoita?
”Tässä oli joitakin huomautuksia siitä, että laajennetusta Stundarsista tulee yksi Pohjolan parhaimmista ulkoilmamuseoista”.
Gunnar Rosenholm 20.6.1982
Saanemme esitellä mikä Stundars on tänään.
Teksti: Maria Österåker kirjassa Stundars vuodelta 2013
Lainaukset ovat suoraan Gunnar Rosenholmin kirjeistä eri henkilöille, jotka olivat omistautuneita Stundarsille.
