Kartta alueesta

Pienessä, keltaisessa rakennuksessa voit maksaa sisäänpääsyn museokylään. Täältä saat myös alueen kartan ja päivän ohjelman. Kesäisin täällä on henkilökuntaa museon aukioloaikana.

Stundarsin leikkipuisto on suunniteltu yhdessä paikallisen päiväkodin kanssa. Tänne ei tarvitse maksaa sisäänpääsyä.

Runoilija Jarl Hemmer asui lapsuudessaan tässä, Vaasassa sijainneessa, talossa. Nykyään täällä sijaitsee tilausravintola ja Hemmerin muistohuone. Yläkerrassa on konferenssitila ja siellä järjestetään kesäisin taidenäyttelyitä.

Tämä ulkorakennus kuului räätäli ja hatuntekijä Grosille Vaasassa, mutta nykyään täältä löytyvät Stundarsin kanslia, kahvila Lyckans Café ja vierastaiteilijoiden taideateljee. Lisäksi täältä löytyvät oppaiden ja vapaaehtoisten vaatetilat ja museopedagogiikan varastotilat.

Talossa, joka oli aikoinaan pesula Vaasassa, on nyt Vasabladet-lehden vanha toimitus, latomo ja paino. Yläkerrassa on nuorempia, mutta kuitenkin vanhoja painokoneita ja hienosti sisustettu ”sikarihuone”. Kirjapainomuseo on avoinna sopimuksen mukaan.

Käsityöläistalossa on pieni, mutta hyvinvarustettu puutyöpaja, jota toimistoaikana käyttävät Stundarsin korjausrakentajat. Yläkerrassa on kokoustilat ja henkilökunnan keittiö. Kaikkia tiloja voi vuokrata iltaisin ja viikonloppuisin

Pienessä ulkorakennuksessa on tilava vammais-WC. Täällä voi myös vaihtaa vaippoja ja imettää vauvoja. Vieressä sijaitsee Stundarsin oma, pieni pesutupa ja huone tekstiilien huoltoon.

Tässä yksittäistuvassa on vanhaan tyyliin sisustettu tunnelmallinen kokous- ja seurusteluhuone. Huoneessa on avotakka ja pitkä pöytä. Ja alakerrassa on myös pieni keittiö ja WC. Yläkerrassa on osalla Stundarsin henkilökunnasta toimistotiloja

Tässä pitkässä hirsirakennuksessa on riihiosa molemmissa päissä. Lämmittämällä riihen suurta uunia voitiin vilja kuivattaa oljilla. Kun vilja oli kuivaa hakattiin jyvät tähkästä, jonka jälkeen jyvät jauhettiin jauhoksi. Stundarsin pieni kirppis on tänään riihen yhdessä osassa

Markkinoiden ja käsityöläispäivien aikana voit ostaa täältä kahvia, klimppisoppaa tai Stundarsin kuuluisan hillopossun. Itse rakennus oli aikaisemmin osa ulkorakennusta Vaasassa ja sitä käytettiin viljan säilyttämiseen.

Tänään tämä lato toimii puuaittana Stundarsin monia takkoja ja grillipaikkoja varten. Tällaisia aittoja käytettiin aikoinaan kaikenlaiseen säilyttämiseen, kuten juuri puuvarastona.

Kesäisin lehmät olivat laiduntamassa metsässä, saaristossa tai rantojen varsilla ja silloin piiat yöpyivät karjamajoissa ilta- ja aamulypsyjen välillä. Nykyään Stundarsin oma peltiseppä käyttää karjamajaa ja se on avoinna käsityöläispäivien aikana.

Karjamajalaitumilla piioilla oli hyvin yksinkertainen navetta lehmien lypsämiseen ja joissakin tapauksissa myös juuston ja voin valmistamiseen. Tänäpäivänä Stundarsissa traktoriruhonleikkuri pitää ruohon lyhyenä ja leikkuria säilytetään kesänavetassa lehmien sijasta.

Pohjanmaalla oli paljon merimiehiä, jotka seilasivat kaikilla maailman merillä. Kun hän oli kotona, katsoivat ikkunan posliinikoirat sisään huoneeseen ja kun hän oli merillä, katsoivat koirat ulospäin. Porstuassa hän säilytti kalastusvälineitään

Näin tuultentuivertaman harmaita olivat kaikki talot vielä 1800-luvun lopulla pohjalaisella maaseudulla. Vasta silloin alkoivat varakkaammat maalata tupiaan ja ulkorakennuksiaan punamullalla. Nykyään täällä on pesuhuone ja WC-tilat suurta savusaunaa vuokraaville vieraille.

Savusaunassa ei ole savupiippua. Sen sijaan huonetta lämmitetään kiviuunissa ja savu pidetään sisällä niin kauan, että ilma, kivet ja seinät ovat lämpimiä. Siksi sisäpuoli on nokinen. Ryhmät voivat vuokrata savusaunaa.

Ennen vanhaan tuli kunkin kylän järjestää yhden tai useampia sotilaita kuninkaan armeijaan.Elantoaan varten sotilas sai huonoimman osan kylän yhteisistä maista. Sotilastorppa on yksi Stundarsin vanhimmista rakennuksista, rakennettu jo aikaisin 1700-luvulla.

Keltavalaja valoi kaikkea kulkusista messinkisiin tai muihin keltaisiin metalleihin valettuihin kädensijoihin ja nimi tulee saksan sanasta keltaiselle, gelb. Keltavalaja, jolla oli työpajansa tässä talossa, oli lisäksi kelloseppä, kupariseppä, seppä ja maalari.

Kuparisepän verstaan esineet tulevat useista eri kupariseppien ja kattilankorjaajien työpajoista. Kattilankorjaaja tinasi kupariastian niin, että se kesti pidempään. Kahvipannut ovat Stundarsin tavallisimpia kupariesineitä.

Useimmat käsityöläiset olivat köyhiä, eivätkä omistaneet maata. He saivat rakentaa mäkitupansa ja torppansa kylän yhteiselle maalle. Usein tuvissa oli vain yksi huone, mutta niissä saattoi asua suurikin perhe. Porstuaan olemme tehneet näyttelyn vanhanajan pyykkäämisestä ja vaatehuollosta.

Savenvalajan tupa on sivukamaritupa, johon kuuluu iso porstua, tavallisin talotyyppi Pohjois-Pohjanmaalla.  Kamarissa ovat esillä vuodevaatteet ja miltä siellä näytti yöaikaan, kun kerrossängyt ja sivustavedettävät sohvat oli pedattuna.

Itse asiassa tämä mökki rakennettiin ensin ns kalastajasauna, saaristossa käytetty kalamökki, kun kotimatka piteni liian pitkäksi. Nyt se näyttää savenvalajan työpajan pyörivillä pyörillä ja uunilla, mutta myös kulkijan pienen huoneen.

Tilattomat, jotka eivät omistaneet maata, rakensivat usein pienet tupansa ja ulkorakennuksensa yhdessä ja sikin sokin jollekin mäelle. Keskimmäisessä osassa on pieni näyttely talonpoikaistalon kaikista eläimistä.

Kaikki tuvissa näkyvät kivisokkelit teki luultavasti kivenhakkaaja, joka osasi rakentaa myös komeita kirkkoja ja myllynkiviä. Kivenhakkaajan tuvassa tavataan kesäisin pitää pieniä taidenäyttelyitä.

Kesäisin täällä asuu ainakin kaneja, vuohia ja kanoja ja joskus hevosiakin. Vuohta kutsuttiin ”köyhän miehen lehmäksi” ja ne olivat tavallisia tilattomilla, jotka eivät omistaneet maata.

”Parantajaeukko” oli parantaja ja neuvonantaja silloin, kun lähin tohtori oli kaukana ja hän toimi myös lapsenpäästäjänä tai kupparina. Kuppaus oli tavallinen hoito eri vaivoihin. Hänen tuvassaan on vain yksi huone ja nk köyhänmiehen porstua.

Jokaiseen suurempaan taloon kuului aikoinaan sauna, aivan kuten nykyäänkin. Siellä ei ainoastaan peseydytty, siellä myös savustettiin lihaa, synnytettiin lapsia, pestiin ruumiita ja kupattiin. Savusaunassa ei ole savupiippua, se lämmitettiin savun avulla, savu tuuletettiin ulos luukkujen kautta.

Pohjanmaalla oli useimmilla taloilla oma tai osa tuulimyllystä ja jauhoi jauhonsa itse. Suuremmissa kylissä oli oma mylläri, joka jauhoi monille talonpojille. Vesimyllyt olivat harvinaisia tässä tasaisessa maastossa.

Vuonna 1939 osti nuori Sulvan museoyhdistys, josta myöhemmin tuli Stundars rf, vilja-aitan. Siitä tuli museoalueen ensimmäinen rakennus. Kolmen vuosikymmenen päästä siirrettiin Stundarsiin ensimmäinen asuintalo, Myllärin.

Ennen heinäpaalien aikaa kuivattiin heinä niityillä ja vietiin sitten latoihin, kuten tähän. Talvella heinää haettiin hevosella ja reellä. Heinäladot olivat silloin tavallinen näky laajalla Pohjanmaalla.

Tätä pientä mäkitupaa on ironisesti kansansuussa kutsuttu Linnaksi tai Rotanloukuksi. Verstas on sisustettu pieneen kamariin, vaikkakin suutarit useimmiten vaelsivat talosta taloon korjaamaan ja valmistamaan kenkiä.

Tämä hirsirakennus on  rakennettu paikan päällä erään Stundarsissa pidetyn kurssin aikana v. 2002. Yhdessä osassa voit nähdä veistäjä Torsten Lundmarkin pieniä puuveistoksia. Ulkorakennuksen pärekatto pitää uusia 20-25 vuoden välein.

Tuvan sisätilaa dominoi paljon käytetty höyläpenkki ja puusepän työkaluja. Erik Sassi rakensi tuvan. Hän muutti Amerikkaan 1886, mutta kuoli vain 8 päivän kuluttua sinne saapumisestaan. Jälkeen jäi Johanna-rouva ja lapset.

Taloryhmään kuuluu pieni ruoka-aitta, ovessa kissankulkuaukko. Olemme tehneet sinne pienen näyttelyn ruokatavaroista, joihin köyhällä pohjalaisella perheellä oli varaa. Näyttely on omistettu Johannalle. Ruoka ei ole oikeaa, vaan se on tehty muovailuvahasta, huovutetusta villasta ja sorasta.

Varakkaaseen maatilaan kuului tuulimylly. Alemmassa kiinteässä myllytilassa olivat kivet, ylempää osaa voitiin kääntää tuulen mukaan. Siivissä oli avoimia luukkuja, jotka voitiin peittää ”purjeella” tuulen voimakkuuden säätämiseksi.

Tässä aitassa säilytettiin kaikkea suolasäkeistä pyykkitynnyreihin. Nykyään Stundarsin henkilökunta käyttää sitä rekvisiitan säilyttämiseen, esimerkiksi kun pestään pyykkiä lapsiryhmien kanssa. Aitta on saanut nimensä Margitin mukaan, hän toimi kauan Stundarsin oppaana.

Kylän talonpojat omistivat usein yhdessä pajan. Sepät olivat arvossa pidetty ammattikunta, heidän tärkeimpiä tehtäviään olivat työkalujen ja maataloustyökalujen taonta.. Ahjo ja palkeet olivat sepän tärkeimpiä varusteita.

Maria Smeds asui tuvassa vielä 1930-luvulla. Hän ansaitsi elantonsa pesemällä ja silittämälla kaupunkilaisten vaatteita. Sepän tuvan vieressä on Stundarsin humalatarha. Humalaa käytettiin kotikaljan maustamiseen.

Kesäaikaan talon nuoret naiset muuttivat luhteihin tai aittoihin. Tyttären aitta oli myös vaatevarasto ja naimaikäiset tyttäret koristelivat mielellään seinät itse valmistamillaan tekstiileillä. Lauantai-iltaisin tulivat kylän isot pojat ehkä riiuuaikeissa.

Kamarissa on peltisepän työkalu ja peltiesineitä. Kodin monet käyttöesineet olivat peltisiä: lampetit, taskumatit, mukit, lyhdyt ja leikkikalut. Naapurikylä Vähäkyrö on tunnettu taitavista peltisepistään.

Joka tuvan yhteydessä oli puuaitta, koska puun poltto avotakassa oli ainut lämmön lähde monen sadan vuoden ajan. Tilattomilla ei ollut omaa metsää, vaan he joutuivat polttamaan risuja tai joutuivat maksamaan puista talonpojalle työskentelemällä esimerkiksi perunapellolla.

Ennen vanhaan olivat lähes kaikki miehet taitavia nikkaroimaan kaiken tarvittavan, aina vaunuista tynnyreihin. Nykyään saavat kaikki lapset ja lapsenmieliset kokeilla nikkarointia Lasten nikkariaitassa, joka on rakennettu museokylään nimenomaan tätä tarkoitusta varten.

Tämä tuulimylly on saanut nimensä hameenmallisesta muodostaan. Myllyssä on myös pärehöylä ja laite, jolla saatiin ohrasta poistettua kuoret. Myllynkivet tuotiin usein Ruotsista.

Kaikissa suuremmissa talonpoikaistaloissa oli useita eri rakennuksia eri tarkoituksiin.Yhdessä näistä kahdesta aitasta säilytettiin maitoa, piimää ja juustoa ja toisessa viljaa, jauhoja ja suolaa.

Pohjanmaalla talonpoikaistalon rakennukset oli usein sijoitettuna neliöksi, välissä aitoja ja portteja. Näin voitiin eläimet suojella pihalla susilta. Tätä rakennusta käytettiin säilytykseen ja kesänukkumatilana, nykyään täällä on mm pieni keittiö.

Vaunuliiterissä säilytettiin ennen vaunuja, kelkkoja, rekiä ja kärryjä. Nyt täällä on vierailijoiden WC-tilat ja pieni leikkimökki, missä lapset ja lapsenmieliset voivat leikkiä mielikuvitusleikkejä vanhanajan elämästä.

Entisaikaan tässä vanhassa navetassa asuivat talvisaikaan lehmät ja joskus lampaat ja kanatkin. Nykyään täällä järjestetään kesätaidenäyttelyitä, mutta Navettaa käytetään myös museopedagogiikkaryhmille ja kahvipaikkana markkinoiden aikana.

Jotta voitiin valmistaa ruutia armeijan tarpeisiin, tuli talonpoikien aikoinaan valmistaa salpietaria tällaisissa salpietariladoissa keittämällä ureaan upotettua multaa. Palovaaran ja hajun takia se sijaitsi vähän matkan päässä muista rakennuksista. Tänään molempia rakennuksia käytetään varastoina.

Ennen täällä oli oikeastaan talli. Rikkaassa talossa voi olla useampia hevosia, koska hevoset olivat tärkeimpiä työvälineitä. Ne vetivät kärryjä, rekiä, auroja ja muita raskaita kuljetettavia tavaroita. Nyt talliin on sisustettu leikkinavetta vierailijoillemme.

Talonpoikaistalon piirissä oli usein pienempi tupa. Isovanhemmat asuivat siellä sen jälkeen, kun olivat luovuttaneet talon vanhimmalle pojalle. Toisinaan pihatupa taas sisustettiin leivintuvaksi, missä pidettiin suuri leivontapäivä muutaman kerran vuodessa. Nykyään täällä valmistetaan Stundarsin hillopossut.

Pohjalainen paritupa on suurin ja komein. Vaikka talo oli rakennettu puolitoista kerroksiseksi, asuttiin vain alakerrassa. Isovanhemmat voivat myös asua porstuakamarissa ja etutuvassa oli kangaspuut.

Kyläkoulumme on 1800-luvun lopulta, mutta monet esineistä ovat sitä vanhempia. Täällä eri-ikäisiä lapsia opetettiin samassa huoneessa. Opettaja asui koulusalin takana olevassa pienessä kamarissa. Oppilaat saivat itse huolehtia salin lämmittämisestä ja siivouksesta.

Rakennuksessa sijaitsee niin kauppa kuin postikonttorikin. Kaupasta löytyi useimmat kyläläisten tarvitsemat tavarat, vaikka omavaraistalouden aikana ei ostettu tuoretavaroita. Kauppias asui kaupan seinänaapurina ja kuului korkeampaan yhteiskuntaluokkaan.

Pienessä hirsirakennuksessa sijaitsee leikkikauppamme, missä lapset ja lapsenmieliset voivat ostaa ja myydä tavaroita. Aikoinaan ihmiset ostivat maalaiskaupasta eniten kahvia ja sokeria, mutta joskus myös kangasta, mausteita ja saippuaa.