Stundarsin vanhin rakennus on harmaa ja yksinkertainen. Se seisoo yksinäisenä museokylän ulkopuolella, melkein kuin sinne häädettynä. Samoin lienee ruotusotilas tuntenut, kun hän pari sataa vuotta sitten joutui muuttamaan pieneen, ankeaan torppaan kylän huonoimmalle maalle. Ruotsin kuningaskunnan määräysten mukaan piti Suomessakin, aina vuoteen 1809 asti, maatilallisten järjestää sotilaille asuinpaikka ja varustaa heidät kuninkaiden monia sotia varten.
Sotilaan lähtiessä rintamalle jäi hänen vaimonsa hoitamaan torppaa ja kotia. Päivän päätteeksi, kaiken työnteon jälkeen, hän on kenties katsonut ulos ikkunasta ja miettinyt tuleeko hänen miehensä enää kotiin. Vain pieni osa sotilaista selvisi hengissä sodista. Tavallisin kuolinsyy oli sotilasleireissä leviävät kulkutaudit.
Kotiin saapuva kuolinilmoitus merkitsi leskelle ja lapsille lähtöä torpasta. Se kuuluisi nyt seuraavalle sotilaalle. Naimakaupat seuraavan sotilaan kanssa saattoivat pelastaa lesken ja näin oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä taas hetken.
